Miksi haluan papiksi?

Veikkaan, että tätä kysymystä papiksi haluavat saavat pohtia verrattain enemmän, mitä muihin ammatteihin pyrkivät. Tai jos ei kysymystä tässä muodossa, niin vastausta siihen kun ihmiset kysyvät: ”Miksi haluat papiksi?” Omalla kohdallani lyhyt vastaus kysymykseen on se, että koen papin työn kutsumuksekseni. Kysymykseen voi vastata myös pidemmin ja monipuolisemmin.

Kun olin nuori, minulla ei ollut selkeää käsitystä siitä, missä ammatissa haluaisin aikuisena työskennellä. Pohdin muutamia eri ammatteja, muun muassa lääkäriä, pappia ja opettajaa. Lukiossa ollessani en hakenut lääketieteelliseen, koska en ole erityisen hyvä pääsykokeessa vaadittavissa tiedoissa ja taidoissa: fysiikassa, kemiassa ja matematiikassa. Vahvuutenani ovat aina olleet enemmän reaaliaineet.

Teologiseen en hakenut, koska koin, ettei oma hengellinen vakaumukseni ollut tuohon aikaan tarpeeksi vahva, jotta voisin toimia pappina, seurakunnan paimenena. Hain luokanopettajankoulutukseen, mutta en panostanut pääsykokeisiin, enkä päässyt sisään. Hölmönä nuorena keskityin aivan muihin asioihin kuin lukemiseen.

Vanhempieni ehdotuksesta hain abikeväänä varavaihtoehtona terveydenhoitajakoulutukseen Lahden ammattikorkeakouluun. Pääsin sisään ja aloitin syksyllä opinnot. Alusta alkaen minulle oli selvää, että haluan opiskella vielä jotain muuta. Aluksi ajattelin käydä terveydenhoitajakoulua vain ensimmäisen vuoden ja hakea uudelleen opiskelemaan. Yllätyksekseni pidin kovasti opinnoista ja työharjoitteluista, päätin jatkaa koulutuksen loppuun asti.

Opintojen aikana suunnittelin hakevani hoitotieteelliseen terveydenhoitajaopintojen jälkeen. Kun olin opiskellut kolme vuotta ja olin kesätöissä sairaanhoitajana (opiskelijana) psykiatrian osastolla, lähenevä valmistuminen alkoi muuttua konkreettisemmaksi. Opintoja oli jäljellä enää reilu puoli vuotta ja aloin todella miettiä, mitä haluaisin tehdä elämässäni.

Pidin psykiatrisen sairaanhoitajan työstä todella paljon, ihmisten auttamisesta, rinnalla kulkemisesta, kohtaamisesta elämän vaikeissa tilanteissa, raskaiden asioiden puhumisesta ja käsittelystä, toivon luomisesta ja vastuun kantamisesta. Työssä en kokenut omakseni vahvaa lääketieteellistä näkökulmaa ja toimia. Lääkkeenjako ja muut terveydelliset toimenpiteet meni työstä, mutta en kokenut niiden tekemistä intohimokseni.

Jostain mieleeni nousi vanha ajatus papin työstä. Aloin pohtia asiaa. Ajattelin, että papin työssä pääsisin osalliseksi niistä asioista, joista psykiatrisen sairaanhoitajan työssä pidin. Lisäksi kohtaisin ihmisiä paljon laajemmin, kuin sairauden kohdatessa. Pappi tapaa työssään ihmisiä surun ja kuoleman äärellä, mutta myös ilon hetkissä (kaste, naimisiin meno), elämän eri vaiheissa (rippikoulu) ja arkisemmissa tilanteissa (seurakunnan monet kerhot, ryhmät ja messut). Juuri tällaista halusin ja haluan, ihmisten kohtaamista monissa erilaisissa tilanteissa, rinnalla kulkemista hetken aikaa tai pidempään. Pohdin myös sitä, että papin työssä pääsisin olemaan ihmisten kanssa hengellisestä, ehkä syvemmästä näkökulmasta, verrattuna tietyllä tapaa kovaan lääketieteellisyyteen.

Pohdin omaa vakaumustani suhteessa pappeuteen. Tulin armollisemmaksi itselleni, ehkä iän tuoman kypsyyden myötä. Olen aina ollut tietyllä tapaa perfektionisti ja vaatinut itseltäni paljon. Nuorempana ajattelin, että jos en ole ns. täydellinen kristitty, olen huono kristitty. Hyväksyin sen, että ollakseni pappi, minun ei tarvitse olla uskossani järkkymätön ja vakaa kuin vuori. Pappi on ihminen ja myös pappi saa epäillä, olla välillä epävarma. Ilman oman uskon ajoittaista horjumista pappi tuskin pystyisi ymmärtämään niitä tavallisia seurakuntalaisia, joiden usko on koetuksella. Aloin kokea vahvuutenani sen, että olin kokenut ja todennäköisesti tulen kokemaan vielä tulevaisuudessakin uskossani ja suhteessani Jumalaan erilaisia aikoja, epäilystä ja varmuutta.

Kaikkea edellä kirjoittamaani miettien aloin tuntea, että papin työ olisi minulle juuri sopiva. Uskoin ja uskon, että papin työssä pystyn kaikista mahdollisista ammateista hyödyntämään persoonani ja ihmisyyteni ominaisuuksia parhaalla mahdollisella tavalla. Tällä en tarkoita, että olisin mikään täydellinen pappi, mutta en usko, että sopisin mihinkään muuhun työhön yhtä hyvin kuin papin työhön. Aloin kokea papin työn kutsumuksena.

Koin vahvasti, että papin työ on minua varten ja sitä haluan tehdä. Miksen saanut papin kutsumusta aiemmin kuin 21-vuotiaana? Vastaukseni tähän on selkeä: en ollut aiemmin valmis polulle kohti papiksi tulemista. Nuorempana minulle oli tärkeää se, että saisin itselleni hyvän ammatin ja koulutuksen. En ajatellut sitä, mitä työn teko oikeasti on, missä olen hyvä ja mitä pystyisin ihmisille antamaan. Terveydenhoitajaopintojen aikana tekemäni työharjoittelut ja työt hoitoalalla tekivät minusta paljon nöyremmän, maanläheisemmän ja pehmeämmän ihmisen.

Pestessäni ja syöttäessäni ikääntyneitä ihmisiä, ollessani läsnä ihmisten kuollessa, vainajia laittaessani, nähdessäni yksinäisiä ja onnettomia ihmisiä, punasoluja tiputtaessani ja vaippoja vaihtaessani ymmärsin, mikä elämässä ja työssä on merkittävää. Oleellista ei ole se, miten arvostetussa tai hyvä palkkaisessa ammatissa on. Oleellista ovat ihmiset, heidän elämäntilanteensa, kärsimyksensä ja ilonsa, ihmisten lähellä oleminen ja tukeminen, rinnalla kulkeminen. Opiskeltuani kolme vuotta terveydenhoitajakoulussa, koettuani monet työharjoittelut ja työt, kohdattuani monia ihmisiä ja heidän kohtaloitaan, vartuttuani muutaman vuoden, koin olevani valmis kehittymään ja kasvamaan kohti papin työtä.

Nyt olen opiskellut kolme vuotta teologisessa tiedekunnassa ja olen papereita vaille valmis teologian kandi. Mitä ajattelen nyt siitä, miksi haluan papiksi? Allekirjoitan kaikki edelliset ajatukseni, mutta kolme vuotta on tuonut paljon lisää ja uutta. Näkemykseni tulevasta papin työstä on monipuolistunut ja kehittynyt. Hengellinen ulottuvuus on vahvistunut ja tullut merkityksellisemmäksi. Pappi ei olisi pappi ilman kristinuskoa. Ihmisiä voi kohdata muissakin ammateissa kuin papin, papin työssä taas kristinusko on kaiken kohtaamisen ja vuorovaikutuksen perusta.

Ajatukseni papin työstä on muuttunut konkreettisemmaksi ja käsin kosketeltavammaksi. Työssäni suntiona olen huomannut, että papin työ on monella tapaa henkisesti vaativaa. Työajaton työ tekee työmäärästä helposti rönsyilevää ja seurakuntien tiukkeneva taloustilanne ei ainakaan vähennä jo valmiiksi suurta työmäärää. Ihmisten kirkosta eroaminen luo paineita papeille, millainen pitäisi olla ja mitä uskaltaa sanoa. Papin rooli usein suhteellisen tunnettuna henkilönä etenkin pienemmillä paikkakunnilla hämärtää yksityisyyttä. Haluanko tätä kaikkea? Ehdottomasti kyllä. Papin työ ei ole vain työtä, pappina olo on koko elämää ja ihmisyyttä koskeva. Ja kaikkea tätä haluan, enkä osaa muuta tulevaisuudelleni kuvitella.

Kirjoitan tarkoituksella usein papin työ, enkä esimerkiksi pappeus. Molemmat ovat hyvä ja kuvaavia termejä kun puhutaan siitä, miksi haluan olla pappi. Termissä pappeus korostuu mielestäni enemmän papin papillinen (ainakin ennen vanhaa arvostettu) rooli. Papin työssä taas korostuu papin rooli seurakunnan työntekijänä, palvelijana. Suhtaudun pappeuteen siitä näkökulmasta, että haluan olla pappina seurakunnan, ihmisten ja Jumalan nöyrä palvelija, toimia heidän parhaakseen ja olla läsnä heille.

Tässä kirjoituksessa keskityn siihen, miksi haluan papiksi. Keskityn paljon papin rooliin ihmisten tukijana ja rinnalla kulkijana. Papin työhön kuuluu tietenkin monia muitakin asioita, kuten lähetys ja kasvatus. Ne ovat tärkeitä ja niistä oma kirjoitus tuonnempana. Tässä olen keskittynyt kuitenkin pohtimaan niitä asioita, jotka ovat olleet erityisen merkittäviä omalle kutsumukselleni.

church-1013925_960_720

4 thoughts on “Miksi haluan papiksi?

  1. Yhdyn Maisan kommenttiin! 🙂 vaikka meillä olisikin joitakin katsomuksellisia eroja, en voisi mitenkään kiistää sitä, että olet uskomattoman analyyttinen, tarkkasilmäinen ja aidosti kiinnostunut ihmistuntija. Lähimmäisillesi olet mitä omistautuvin, kannustavin ja monesti myös rauhoittavin ihminen. Olen vakuuttunut siitä, että sinusta tulee (ja oikeastaan oletkin jo) yksi parhaimmista ihmisten auttajista! Sinun käsiisi luottaisin minulle kaikkein tärkeimmät.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s