Töissä häissä

Suntion työ pitää sisällään ainakin Suomenlinnassa ja Helsingin tuomiokirkossa paljon häitä. Parempi ilmaus olisi vihkiminen, koska hääjuhla vietetään vihkimisen jälkeen jossain muualla kuin kirkossa. Pappi vihkii vihkiparin, kanttori vastaa musiikista ja suntio hoitaa käytännön järjestelyistä kirkkotilassa. Millaista sitten on olla suntiona töissä vihkimisessä?

Yleisesti ottaen, se on hienoa ja arvostan sitä, että saan osaltani olla mukana monien ihmisten elämän yhtenä merkittävimpänä päivänä. Suntiona olen tukemassa vihkimistä vieraassa kirkossa toimittavaa, epävarmaa pappia. Juttelen rauhallisesti niitä näitä isälle, joka ravaa hermostuneesti kirkon aulassa odottaen kohta koittavaa tyttären saattamista alttarille. Haen morsiamen valmistautumistilasta kirkon eteiseen, siistin mekon helman, muistutan hymyilystä ja kohtaan morsiamen viimeisen jännittyneen sisäänveto hengityksen ennen ovien avaamista ja häämarssin alkamista. Vihkimisen ajan vartioin, että kaikki sujuu hyvin ja vihkiväki saa turisteilta rauhan tilaisuudelleen. Vihkimisen jälkeen olen näkemässä kirkkosalista pois kävelevän, vastavihityn parin ensimmäiset helpotuksen huokaisut, se on onnellisesti ohi. Muistutan heitä kävelemään piilopaikkaan, koska jännityksen lauettua he ovat unohtaneet piiloutumisen ja kävelisivät muuten suoraan ulos kirkosta.

Kaiken tämän ihmisten kohtaamisen ja vihkimisten välissä juoksen kuin duracell pupu. Varsinkin kesäisin kun on usein monta vihkimistä peräkkäin. Huolehdin äänentoistosta, vihkiryijyn siirtämisestä, virsinumeroista, lukupulpetin siirtelystä, virsikirjojen keräämisestä, papin pukemisesta, kellojen soitosta, ovien aukaisemista ja sulkemisesta, turistien hätistelystä, missä on vessa kysymyksiin vastaamisesta, valokuvaajan ohjeistuksesta, valmistautumistilojen siisteydestä, osallistujamäärän laskemisesta, autan lastenrattaiden kantamisessa rappusissa jne. Talvisin onneksi on yleensä vain yksi vihkiminen päivässä, eikä tarvitse kiirehtiä. Kesäisin kiirehdin käytännön järjestelyiden kanssa, jotta voisin olla kiireettömästi läsnä ihmisille.

Perusrunko vihkimisissä on sama, mutta jokainen vihkivuoro on erilainen, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Toisten parien kanssa tulen tutuksi jo huolella ja hartaasti toteutetussa vihkiharjoituksessa, toiset taas tapaan ensimmäisen kerran kun he juoksevat kirkkoon muutamaa minuuttia ennen vihkimisen alkua. Osa haluaa käydä läpi vihkimisen kaikki vaiheet jokaisen oven avauksen ja minuuttiaikataulun tarkkuudella, osa taas suhtautuu seremonian kulkuun rennoin rantein.

Vihkimiset ovat usein parin näköisiä. Olen ollut mukana sotilaallisissa, tanssillisissa, musikaalisissa, yksinkertaisen koruttomissa, koristelluissa ja monikielisissä vihkimisissä. Mitä kaikkea olen nähnyt vihkimisessä tapahtuvan? Morsian on myöhässä (perus kauraa), vieraat ovat myöhässä ja pamahtavat eteiseen juuri silloin kun morsian ja isä ovat jo siellä, pappi ja kanttori ovat almost myöhässä, laitapuolen kulkijat römyävät ulos kirkosta juuri kun vihkiminen on alkamassa ja saavun sinne morsiamen ja isän kanssa (ovat livahtaneet sisälle varmaan silloin kun olen ollut hakemassa edellisiä), morsian juuttuu hunnusta kiinni mattoon, morsiamen huntu irtoaa kesken kävelyn, papin mikki on jäänyt laittamatta päälle, kaasot kävelevät pienissä tanssimekoissa tanssiaskelin alttarille, pari astelee kirkosta ulos miekkakujan alla, riisin tms. tilalla kunniakujalla onkin vapputorvet tai jotkut ihme huiskat, kukaan ei muista hakea paria piilopaikasta, pari lähtee kirkon pihalta tandem pyörällä, vihkiminen televisioidaan ja saan tietää siitä työvuoron alussa jne. Kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut ja hyvä niin. Aina kun jotain tapahtuu, tunnelma rentoutuu.

Suntion näkökulmasta yksi vihkimisten kummallisuus on henkilöiden arvailu. Jos ei ole ollut itse vetämässä vihkiharjoitusta parille, tai he eivät ole käyneet vihkiharjoituksessa, mistä tunnistaa sulhasen? Morsian on helppo rekisteröidä, vaatetuksesta kun on aika hankala erehtyä. Mutta entä sulhanen? Sulhanen ja bestmanit ovat pukeutuneet käytännössä samalla tavalla ja kirkkotilassa hyörii muitakin musta puku päällä olevia. Jos minulla tulee asiaa sulhaselle, menen yleensä sellaisten ihmisten luokse, joiden joukossa sulhanen saattaisi olla ja kysyn, onko joku heistä kenties sulhanen. Ja kun oikein alkaa miettiä, suomen kielen termi sulhanen on aika hassu.

Toinen henkilö, jota vihkimisissä saa välillä arvuutella ja etsiä on morsiamen isä. Usein isä saattaa morsiamen ja isän pitäisi odottaa kirkon eteisessä morsiamen saapumista. Kaikki isät eivät osaa tai jännitystään uskalla tulla eteiseen ja morsiamet puolestaan stressaavat, onko isä siellä. Siinä sitten arvioimaan, kuka näyttää siltä, että voisi olla isä.

Yksi merkittävä kummastusta aiheuttava ryhmä ovat vihkimisten valokuvaajat. Suurin osa valokuvaajista pukeutuu tilaisuuteen sopivalla tavalla, mutta kerran olen erehtynyt luulemaan vihkimisen virallista valokuvaajaa turistiksi. Useamman kerran olen kysynyt, oletko vihkimiseen tulossa, kun vaatetus viestii jotain muuta. Jotkut valokuvaajat tulevat vihkimiseen shortsit tai caprit jalassa. Kaulassa roikkuvan kameran kanssa he muistuttavat häiritsevästi kirkkoon eksyneitä matkailijoita.

Miten parit ja muu vihkiväki suhtautuvat suntioon? Suurin osa ihmisistä on tyytyväisiä, kohteliaita ja kiitollisia. He kysyvät suntion mielipidettä ja asiantuntemusta asiaan kuin asiaan. Tänäänkin eräs vihkivieras tuli kysymään minulta: ”Sinä kun olet semmoinen hää-expertti niin minä kysyn sinulta, kummalla puolella morsiamen väki yleensä istuu?” Monet juttelevat mukavia ja kiittävät kovasti niin vihkiharjoituksen kuin vihkimisen jälkeen. On myös vähän erilaisia ihmisiä. Sellaisia, jotka haluaisivat laittaa kirkon sisustuksen uusiksi alttaria myöten, (pyytäen) tuuppaavat suntion kannettavaksi ties mitä kasseja, jättävät kirkon etupihan roskaiseksi, eivätkä vahingossakaan kiitä mistään. Onneksi tällaisia ihmisiä tapaa todella, todella harvoin.

Kyllästyykö suosituissa vihkikirkoissa työskennellessä vihkimisiin? Sanotaanko niin, että kun kesä alkaa kääntyä syksyyn ja vihkimisiä on ollut kerta toisensa jälkeen joka lauantai, välillä perjantaisinkin, alkaa Erkki Melartinin juhlamarssi tursuta korvista ulos. Toinen toistaan koristeellisempien ja juhlallisten vihkimisten jälkeen alkaa omassa mielessään epäillä parien todellisia tarkoitusperiä naimisiin menolleen (hienot juhlat vai elinikäinen sitoutuminen?). Kirkon lattialle rapisseiden riisinjyvien perässä kirkkoon yrittävät pulut tekisi mieli häätää Timbuktuun asti ja joskus olisi kiva tehdä kesälauantaisin jotain muutakin kuin olla järjestämässä vihkimisiä.

Kun syksyn ruska vaihtuu loka-marraskuun pimeydeksi ja räntäsateeksi, hiljenevät vihkimisistä täydet lauantait ja kirkko siirtyy muutenkin talviaikaan. Voi mennä viikkoja, jopa kuukausi niin ettei ole yhtään vihkimistä. Kun vihkiminen sitten jälleen koittaa, se tuntuu hienolta ja erityiseltä. Tauko on tehnyt tehtävänsä ja suntion mieli on taas uutta intoa täynnä; saattamaan vihkiparit avioliiton (auvoiseen) satamaan.

WP_20160521_009

Tässä kuva Suomenlinnan kirkon alttarialueesta hääasussa. Tuomiokirkolla en koskaan kehtaa kuvata, koska siellä on niin paljon ihmisiä. 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s