Kun viikonloppu Latviassa vaihtuu kotona asentohuimauksesta toipumiseen

Minun piti tänään kirjoittaa blogiteksti matkastamme Latviaan, julkaista kauniita kuvia Baltian hiekkarannoilta ja ylistää kesän kauneutta. Toisin kävi. Kirjoitan blogitekstiä siitä, miten olen toipunut kotona hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta.

Tarkoituksenamme oli viettää pitkä viikonloppu Latviassa torstai-illasta sunnuntai-iltaan. Torstaiaamuna herätessäni sain sängyssä voimakkaan huimauskohtauksen. Kaikki pyöri päässä ja silmät avatessa huonekalut liikkuivat edestakaisin vasemmalta oikealle. Noustuani koko ajan huimasi voimakkaasti ja kohta mukaan tuli pahoinvointi, oksetti.

Lähdin aiemmin varatulle astmalääkäriajalle taxilla. Koko matkan ajan pidättelin oksennusta, jota ei taxikuskin onneksi tullut. Astmalääkärillä otin puheeksi huonon oloni ja huimauksen. Astmalääkäri lähetti minut neurologille ja sainkin ajan saman tien. Neurologi haastatteli ja tutki, ja kertoi, että minulla on hyvänlaatuinen asentohuimaus. Tauti on oireistoltaan ikävä, mutta terveydelle vaaraton. Minulla kuulemma on vielä poikkeuksellisen voimakkaat oireet.

Hyvänlaatuisessa asentohuimauksessa sisäkorvan kehon asentoa ja tasapainoa aistivaan kaarikäytävään kertyvä sakka (tai pienet kivet niin kuin lääkäri sanoi) saa aikaan virheaistimuksen, joka tuntuu kiertohuimauksena 2–20 sekuntia asennon muutoksen jälkeen. Usein mukana on myös oksentelua, näköoireita ja pahoinvointia.

Sain lääkäriltä ohjeet Epleyn liikesarjoihin, joita tekemällä huimausoireet aktivoituvat ja sisäkorvan sakka palaa takaisin sinne, minne pitääkin. Teimme lääkärin kanssa kaksi kertaa liikesarjan. Ensimmäisellä kerralla oksensin, ennen kuin olimme päässeet loppuun asti. Toinen kerta onnistui, mutta sekin oli jotain aivan hirveää. Voimakas pyöriminen päässä, tasapainottomuus ja oksettava olo olivat fyysisesti ikävämpi kokemus, mitä esimerkiksi kyynärpääni murtuminen ja siitä seuranneet leikkaukset joitakin vuosia sitten.

20160806_185116

Lääkäri käski mennä kotiin lepäämään, mutta sen sijaan menin wc:hen oksentamaan ja sieltä suoraan töihin. Tämä oli tietenkin virhe, koska en ollut työkykyinen, mutta uskottelin viimeiseen asti itselleni, että kyllä tämä tästä helpottaa ja oireet menevät ohi. Töihin päästyäni kävelin pidellen kaiteista kiinni, selkä kyyryssä kuin vanha mummo ja istuin wc:n ovella odottaen oksennusta. Siinä vaiheessa oli pakko myöntää itselle, etten tosiaan taida kyetä tekemään töitä tänään. Soitin esimiehelleni, laitoin kirkon kiinni ja lähdin kotiin. Jäin ensimmäistä kertaa elämässäni loppupäiväksi sairaslomalle palkkatyöstä.

Kotona huimaus ja oksettava olo jatkuivat. Ymmärsin, etten pystyisi tässä kunnossa lähtemään matkalle. Vielä illalla kymmeneltä oksensin kotona. Lääkäri sanoi, että oireet helpottavat muutamassa päivässä tai vähän reilussa. Toisaalta harmitti kovasti se, etten päässyt Latviaan, toisaalta taas olin helpottunut siitä, että minulla on vain hyvänlaatuinen asentohuimaus, eikä esimerkiksi aivokasvainta.

Perjantaina ja lauantaina oloni oli huomattavasti parempi, mitä torstaina. Molempina päivinä oli koko päivän lievää huimausta, mutta ei enää pahoinvointia. Liikesarjojen aikana tuli näköoireita, mutta ei enää huimauskohtausta. Tänään on myös koko päivän ollut pienen pientä huimausta, mutta vähemmän kuin eilen. Liikesarjojen aikana ei ole lauennut enää mitään oireita.

Mitä sitten olen tehnyt näiden päivien aikana? Olen sen tyyppinen ihminen, että en tykkää jäädä sänkyyn makaamaan, jos vointi vaan suinkin sallii tekemisen. En usko, että sängyssä makaaminen parantaa ketään. Tietenkään ei saa rasittaa itseä, mutta omien voimien mukaan toipuessa voi puuhastella jotakin pientä. Niinpä olen nähnyt kahta eri ystävää. Perjantaina yksi ystävä tuli tukemaan päätäni liikesarjoihin, katsoimme elokuvan ja juttelimme. Tänään kävin toisen ystävän kanssa kahvilassa turisemassa.

Joka päivä olen tehnyt kaksi lyhyttä kävelylenkkiä, eilen illalla tosin jo tunnin mittaisen. Olen pessyt pyykkiä, tiskaillut, tehnyt ruokaa, leiponut, hoitanut tietokoneella asioita, puhunut ihmisten kanssa puhelimessa, kirjoitellut viestejä, lukenut Kirkkoa ja kaupunkia parvekkeella, käynyt saunassa, tehnyt liikesarjoja ja mikä tärkeintä – nukkunut reilusti. Olen mennyt nukkumaan kymmenen aikaan illalla ja nukkunut noin 11 tuntia. Toistaiseksi olen nukkunut kaksi tyynyä pään alla ja vain vasemmalla kyljellä. Oikea kaarikäytäväni kun on pahemmin oireileva ja yöllä vakaatasossa ollessa sakka ajautuu pois paikoiltaan.

Näiden päivien aikana olen miettinyt terveyden merkitystä ihmisen elämässä. Arvostan todella ihmisiä, jotka pystyvät jokapäiväistä olemista ja elämää haittaavasta sairaudesta huolimatta säilyttämään elämänilonsa. Torstaina, kun oksettava olo ei helpottanut oikein hetkeksikään ja huono olo vain jatkui ja jatkui, tuntui toivottomalta ja ajattelin, että kauheaa, jos elämä olisi koko ajan tämmöistä. Terveenä oleminen on mitä arvokkain asia ihmisen elämässä. Usein ihminen ymmärtää terveyden merkityksen vasta sitten kun sen menettää.

Omalla kohdallani tämä hyvänlaatuinen asentohuimaus saattoi olla joko sattumaa, tai seurausta pitkään jatkuneesta fyysisestä rasituksesta, jonkin sortin uupumuksesta ja massiivisista univeloista. Kahden viikon leirirupeamani jälkeen pidin kaksi vapaapäivää, ja sitten alkoikin yhdeksän päivän työputki, josta viimeinen päivä oli tuo kuvaamani torstai. Oli miten oli, jatkossa huolehdin paremmin siitä, että vapaapäiviä on riittävästi ja ehdin nukkua. Ihminen tarvitsee lepoa, niin se vaan on.

Muistakaa tekin huolehtia jaksamisestanne ja riittävästä levosta! 😉

20160807_114319

Terveydenhoitaja-täti (huonolla menestyksellä omassa elämässä) kuittaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s