Väinö Linnan Sotaromaani

Sain vihdoin luettua loppuun Väinö Linnan Sotaromaanin. Aloitin kirjan lukemisen vuosi sitten kesällä, mutta opintojeni jatkuessa syksyllä lukeminen jäi kesken. Nyt loppukesästä jatkoin lukemista ja ahmin kirjan loppuun.

20160823_162551Linnan Tuntematon Sotilas julkaistiin armon vuonna 1954. Ennen kirjan julkaisua kustantaja sensuroi käsikirjoituksesta poliittisesti ja uskonnollisesti provosoivia kohtia sekä alatyylistä kielenkäyttöä. Käsikirjoitus kulki nimellä Sotaromaani. 46 vuotta myöhemmin, vuonna 2000 WSOY julkaisi sensuroimattoman käsikirjoituksen. Sotaromaanissa Tuntemattomasta Sotilaasta poistetut kohdat on merkitty kursiivilla erotukseksi muusta tekstistä.

Luettuani Sotaromaanin, en voi muuta kuin ihailla Linnaa kirjailijana ja Sotaromaania teoksena. Linna kuvaa Sotaromaanissa jatkosodan arkea konekiväärikomppaniaan kuuluvien sotamiesten ja ryhmänjohtajien näkökulmasta. Linnan kuvaus sodasta on realistinen, ilman turhia sankarillisuuskuvitelmia. Sotamiesten arki rintamalla oli nälkää, väsymystä ja pelkoa. Kuolemanpelko ei ollut pahin, sen päihitti pelko piinaavasta kärsimyksestä ja kivusta. Linnan kuvaus sisältää kritiikkiä Suur-Suomi ajattelulle ja sankari-sotilas ihanteille. Tästä pidän.

Linna kirjoittaa konekiväärikomppanian arjesta erittäin todentuntuisesti, mikäli minä, asepalvelusta käymätön nuori nainen reilu 70 vuotta sodan jälkeen osaan yhtään arvioida. Linnan tarkkaa kuvausta on varmasti ollut mahdollistamassa hänen oma osallistumisensa jatkosotaan niin ikään konekiväärikomppaniassa.

Realistisuuden lisäksi Linna on erittäin taitava ihmisten, persoonien, mielenmaailman ja keskustelun kuvaaja. Sotaromaanin henkilöhahmot tuntuvat käsin kosketeltavan aidoilta ja ovat lisäksi mielenkiintoisia. Monet henkilöistä puhuvat omalla murteellaan, mikä on piristävää verrattuna nykypäivän suomalaiseen kirjallisuuteen. Luin tosin, että Linnan alkuperäisessä käsikirjoituksessa murteet olivat lievempiä ja henkilöt puhuivat enemmän yhtenäiskieltä. Murteita voimistettiin kustantajan toivomuksesta, joten pointsit lopputuloksesta eivät ole yksinomaan kirjailijan.

20160823_162615Linna lähestyy Sotaromaanissa jatkosodan tapahtumia mikrohistorian, eli tavallisten suomalaisten näkökulmasta. Pääroolia eivät näyttele suuret johtajat, vaan yksittäiset suomalaiset sotamiehet. Uskoisin, että tämä on se syy, miksi Sotaromaani kiinnostaa tavallisia suomalaisia lukijoita. He pystyvät (tai me pystymme) samaistumaan Linnan hahmoihin ja heidän kauttaan elämään Suomen sotahistorian käänteitä.

Jos nyt jotain kritiikkiä täytyy Sotaromaanista antaa, sanoisin, että se on kirjan loppu. Mielestäni kirja hieman menettää otettaan loppua kohden. Tulee sellainen olo, kuin Linna olisi väsynyt teoksen kirjoittamiseen ja yrittää saattaa sen kohtuullisen nopeasti päätökseensä. En tosin tiedä, onko tämä tunne oikea, vai herättääkö sen kirjan loppuvaiheiden negatiivisesti sävyttyneet tapahtumat. Sotaromaanin lopussa Suomi on häviämässä sodan, miehet tajuavat sen, perääntyvät ja suurin osa päähenkilöistä kuolee. Linna onnistuu kuvaamaan tämän masentavuuden niin aidosti, että ehkä kirjan loppu syystäkin menettää mukaansatempaavuuttaan.

Loppu on todellakin ainoa kritiikki, mitä kirjasta löydän. Mikäli haluat lukea kirjan, jota et malta laskea pois käsistäsi, ja joka ilta ajattelet: vielä yksi luku, voin lämpimästi suositella Sotaromaania. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s