Päivä Päijätsalossa

Tällä kertaa lähdin retkelle luonnon helmaan äitini, sekä hauvojen Sannin ja Sonjan kanssa. Suuntasimme Päijätsaloon, joka sijaitsee Sysmässä ja on osa Päijänteen kansallispuistoa. Päivä oli mitä mainion retkeilyyn: aurinko paistoi, lämpöä oli 15 astetta ja tuuli leutoa.

20160828_125754

Teimme 5,1 kilometrin pituisen lenkin. Reitti sisälsi jonkin verran maastonvaihteluita ja polku oli paikoin kivikkoinen. Maasto oli kuivaa kangasta, kierrellen välillä Päijänteen rannassa ja välillä metsässä.

20160828_140429

Sanni koira johti seuruettamme. Alkumatkasta käsivoimani joutuivat koetukselle hauvatädin puskiessa reippaasti eteenpäin. Äitini keksi kiinnittää talutushihnan repun lantiovyöhön, jonka jälkeen käteni vapautuivat täysin ja Sannin vetoa vastassa oli koko reilu 50 kiloinen kroppani. Höpisin tyytyväisenä Sannille: senkus siinä vedät nyt vaan

Joukon toisena parivaljakkona kulki äitini ja Sonja koira. Välillä vaihdoimme niin, että minä kuljin Sonjan kanssa edessä, mutta eihän siitä mitään tullut. Sonja kun on kovasti laiskotteluun päin. Joukkueen johdossa Sonja tepsutteli kaikessa rauhassa, pysähteli ja haisteli. Huomasin, että Sonja on hyvä joukkueen jäsen, mutta ei hänestä posseksi ole.

Saavuttuamme Pyydysniemeen, nousimme yhtäjaksoisesti puoli kilometriä vuoren päälle. Huipulla komeili vuonna 1899 rakennettu näköalatorni, joka toimi sotien aikana ilmavalvonta-asemana. Tornin juuressa oli kyltti: Tornissa saa kerrallaan oleskella 5 henkilöä. Kiivettyämme ylös tuli parikin kylttiä, joissa luki: Älä nojaa kaiteeseen. Ja tornihan oli… 117 vuotta vanha. Kiva, varmaan tosi turvallinen.

Kaikesta tornin epäilyttävyydestä ja jännittävyydestä huolimatta näkymät huipulta olivat komeat. Päijänteen suurin selkä siinsi täysin tyynenä ja rauhallisena, pienten saarien ja metsän kehystäessä avautuvaa maisemaa. Kannatti uskaltaa kavuta loppuun asti.

Vuorelta laskeuduimme takaisin Pyydysniemeen, jossa pidimme lepotauon. Äitini teki kätevänä emäntänä nuotion ja söimme niin ikään äitini valmistamia, herkullisia kananmunavoileipiä. Ai ai, kun oli hyvää, kerta kaikkiaan. Sanni ja Sonja saivat osansa suupaloista leikkeitten muodossa. Nuotio rätisi rauhallisena, eikä muita ihmisiä näkynyt mailla halmeilla.

Syöminkien jälkeen asioimme aivan ihastuttavassa, pienessä ja punaisessa kuivakäymälässä. Puusee oli harvinaisen siisti ja hyvin hoidettu. Purua oli reilusti ja hämähäkinseitit loistivat poissaolollaan. Wc-kokemus on retken mukavuudelle oleellinen, siksi koin asian mainitsemisen arvoiseksi.

20160828_151415

Loppumatka takaisin parkkipaikalle sujui nopeasti, polkuja jonossa talloen. En voi todeta muuta kuin, että luonto on paras paikka viettää vapaa-aikaa. Siellä on ihmisen vaan niin hyvä olla, kuten eläimenkin. Ainakin nämä kaksi hauvatätiä nauttivat täysin siemauksin.

Kiitos Päijtäsalo. Kiitos mamma, ja kiitos haukut retki seurasta. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s