Miten yhdistää opiskelu ja työelämä?

Monet opiskelijat käyvät opintojensa ohella töissä. Syitä työssäkäynnille voi olla useita, esimerkiksi taloudelliset pakotteet ja työkokemuksen kerääminen. Miten opiskelun ja työssäkäynnin saa yhdistettyä toimivasti omaan arkeen? Vinkkini voi tiivistää kahteen pääperiaatteeseen:

  1. Opettele sanomaan ei muille ihmisille.
  2. Opettele sanomaan ei itsellesi.

Ensimmäisellä kohdalla tarkoitan sitä, että on opittava kieltäytymään asioista, joihin muut ihmiset sinua pyytävät. Tällaisia ovat esimerkiksi ylimääräiset työvuorot, erilaiset vastuu- ja vapaaehtoistehtävät ja lukuisat ystävien tapaamiset. Tätä olen omakohtaisesti oppinut pikkuhiljaa toteuttamaan. Olen opiskellut täysipäiväisesti ja tehnyt noin 50% työaikaa, eli noin 20 tuntia viikossa. Arkeni on ollut niin aikataulutettua ja täyttä, että on ollut pakko opetella kieltäytymään asioista, jotta ehdin edes välillä nukkua tarpeeksi.

Toisella kohdalla tarkoitan kieltäytymistä oman itsen haluille ja tavoille. Kaikki kalenterissa möllöttävät menot eivät tietenkään ole muiden ihmisten aloitteesta sinne tulleet. Osa asioista on ihan itse hankittuja ja suunniteltuja. Sen lisäksi, että on opittava kieltäytymään muiden tarjouksista, on opittava olemaan tarjoamatta itseään joka paikkaan.

Nämä kaksi EI:tä ovat tärkeimmät. Muita kelpoja konsteja opiskelun ja työelämän yhdistämisessä ovat seuraavat seikat:

  1. Opettele rentoutumaan arjessasi.
  2. Vähennä harrastuksiasi ja vapaaehtois- ja vastuutehtäviäsi.
  3. Suunnittele aikataulusi tarkkaan.
  4. Nuku tarpeeksi ja huolehdi muutenkin terveellisistä elämäntavoista.
  5. Pakota itsesi pitämään lomaa.
  6. Hae työhön, joka on sopivaa vastapainoa opiskeluillesi.

Kolmas seikka on tärkeä ihmisille, jotka ovat perusluonteeltaan tekeviä ja elävät toiminnasta. Tunnistan tämän itsessäni. Kun olen kotona ja minulla on kymmenen minuuttia aikaa ennen lähtöä, pohdin, miten voisin käyttää ajan hyödyksi. Pois tästä! Opettele ajattelemaan: miten voisin rentoutua tämän kymmenen minuuttia. Pienet lepohetket päivässä piristävät.

Neljäs kohta on oleellinen opintojen ohella työssäkäyntiä aloitteleville ihmisille. Ennen töideni aloitusta tein ahkerasti vapaaehtoistöitä seurakunnissa ja järjestin aktiivisesti tapahtumia opiskelijajärjestössä. Töideni aloituksen jälkeen olen luopunut muun muassa ehtoollisavustajan tehtävistä ja spiritualiteettisihteerin toimesta. Kun opintojen ohelle ilmaantuu 20 tuntia töitä viikossa, ei vaan enää yksinkertaisesti pysty repeämään joka paikkaan.

Viides kohta auttaa etenemään opinnoissa turvallisesti. Varsinkin yliopistossa opinnot ovat pitkälti itsenäisiä – kirjojen lukemista ja esseiden kirjoitusta. Ilman suunnitelmaa itsenäisten opintojen tekemisestä kalenterin vapaat ajat alkavat salakavalasti täyttymään kaikella muulla kuin opiskelulla. Periodin alkaessa kannattaa selvittää, kuinka monta sivua tenttikirjassa on. Jos kalenterissasi lukee esimerkiksi maanantain kohdalla klo 8-14 töitä, voit kirjoittaa loppupäivän kohdalle: 50 sivua Poijulan kirjaa eteenpän.

Kuudes kohta on itsestäänselvyys, joka niin helposti unohtuu hektisessä arjessa. Fakta on kuitenkin se, että jos ihminen ei nuku riittävästi, eivät aivot toimi optimaalisella tavalla. Kun nukut tarpeeksi, oman yksilöllisen unen tarpeesi mukaan, aivosi toimivat parhaalla mahdollisella tavalla ja saat opiskeluun uhraamasi ajan käytettyä kunnolla hyödyksi. Toki aivojen toimintaan, niin kuin opiskelu- ja työkykyyn vaikuttavat muutkin elämäntavat. Terveellinen ruokavalio, raikas ulkoilma ja urheilu pitävät sekä kehon että mielen kunnossa. Jos syöt jatkuvasti sokeripitoista höttöä, on väsymys varma.

Omat silmäni terveyden merkitykselle avautuivat, kun tein niin pitkiä päiviä, että olin illalla kohtuuttoman väsynyt. En jaksanut pestä hampaitani enkä ottaa astmalääkettäni. Astmalääkärille mennessä hävetti tunnustaa, että olen ottanut lääkkeeni vain aamuisin. Tajusin, että jos olen niin kiireinen, että laiminlyön sairauteni hoidon, teen liikaa asioita. Niin kiire ei voi olla, että ei ehdi hoitaa omaa terveyttään. Jatkuva touhuaminen ei kannata, jos terveydestä huolehtiminen jää. Siitä seuraa pitkällä tähtäimellä sairastumista, ja kaikki saavutukset käyvät turhiksi, kun ei ole enää terveyttä nauttia niistä.

Seitsemättä kohtaa kannattaa pohtia ihmisten, jotka ovat jo useamman vuoden tehneet töitä opintojen ohella. Ihminen voi jaksaa montakin vuotta viipottaa tukka putkella ilman minkään sortin lomaa. Lopulta jaksamisen raja tulee vastaan ja on pakko myöntää itselle, että on loman tarpeessa. Vaikka sekä opinnot että työt olisivat itselle mitä mieluisimmat, elämässä tarvitsee välillä lepoa ja muutakin aktiviteettia.

Kahdeksannella kohdalla tarkoitan esimerkiksi sitä, että jos opiskelusi on teoreettista, hae työtä, joka on käytännön tekemistä. Omalla kohdallani on juuri näin ja koen sen ehdottomana vahvuutena. Opintoni ovat pääasiassa lukemista ja kirjoittamista tietokoneella. Suntion työ on mahtavaa vastapainoa, kun pääsen liikkumaan, tekemään ja kohtaamaan ihmisiä.

Onko sinulla vinkkejä opintojen ja työelämän yhdistämiseen? 🙂

Tässä kuvien ja selitysten kera erään teologianopiskelija-suntion arkipäivä

Aamupäivä: Opiskelua kotona tietokoneella

Iltapäivä: Psykiatrian opintojen ryhmätyöskentelyä Psykiatriakeskuksessa

Ilta: Töitä Tuomiokirkon kryptassa

Klo 21: Kotimatka pitkin hämärtäviä syksyisiä katuja

-Eveliina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s