Syntien valikoimisen ongelma

Olen aina ollut sitä mieltä, että syntien valikoiminen on asiatonta, armotonta ja epäkristillistä. Syntien valikoimisella tarkoitan esimerkiksi seuraavia asioita:

  • juoppous on kauhea synti ja seurakunnasta erottamisen aihe, mutta sen sijaan ahneus ja valheellisuus saavat rehottaa mielin määrin
  • television katsominen ja ehkäisy ovat syntiä, mutta tupakoida saa
  • kekri ja kekripukin polttaminen ovat pakanallista noituutta, mutta lasten noidiksi pukeutuminen ja virpominen pääsiäisenä, sekä juhannuskokon polttaminen ovat harmittomia suomalaisia perinteitä

Ensimmäiseen esimerkkiin olen törmännyt lapsuuteni hengellisessä kodissa helluntaiseurakunnassa, toiseen lestadiolaisuudessa ja kolmanteen luterilaisen kirkon sisällä mihinkään tiettyyn ryhmään eriytymättömänä. Esimerkkejä ei voi tietenkään täysin identifioida hengellisiin suuntauksiin. Varsinkin viimeisen kohdalla on suuria yksilöiden välisiä eroja.

Millä perusteella ihmiset tai hengelliset liikkeet valitsevat, mikä asia on syntiä? Pohjaamalla Raamattuun? Todennäköisesti kyllä, niinhän kaikki kristityt ja suuntaukset ajattelevat tekevänsä. Uskon ja käytäntöjen perusta on Raamatussa. Ongelmana tässä ei ole Raamattu, vaan ihmisten tulkinta. Jokainen kokee Raamatun sanoman omalla tavallaan, huomaa ja nostaa Raamatusta esiin eri asioita. Siihen, mitkä asiat ovat syntiä Raamatun mukaan, ei ole yksiselitteistä vastausta. Vastauksia on yhtä monta kuin on Raamatun lukijoitakin.

Raamattu on laaja ja monitulkintainen kirja. Sitä varten meillä on käytännön elämää helpottamaan Katekismus, kristillisen opin tiivistelmä. Mitä se kertoo synnistä? Katekismuksesta löytyy auki selitettynä kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän, sakramentit, Raamattu, rippi, rukous ja siunaus. Kymmenen käskyä on aika selkeä listattujen syntien kokonaisuus, mutta suoranaista selitteellistä vastausta syntiin ei Katekismuksestakaan löydy. Kymmenen käskyä ei ratkaise sitä, miksi television katsominen olisi syntiä, mutta tupakointi ei.

Katekismuksesta voi löytää kuitenkin tietoa syntien anteeksiantamisesta. Uskontunnustuksen kolmannen kappaleen kohdasta syntien anteeksiantamisen, Katekismus kertoo lohdullisesti muun muassa näin:

Kristuksen sovitustyön tähden Jumala antaa kaikki synnit anteeksi jokaiselle, joka sitä häneltä pyytää. Jumala ei muistele pahuuttamme, vaan rakastaa meitä lapsinaan.

Mutta miten voimme tietää, mikä on syntiä ja mikä ei, kun Katekismuskaan ei sitä meille yksiselitteisesti kerro? En tiedä, onko kysymykseen aukotonta vastausta. Tällä hetkellä paras, vaikkei tietenkään ongelmaton pohdinta, johon olen päässyt, on omatunto. Se on ihmisen sisäinen moraalijärjestys, käsitys hyvästä ja oikeasta, jonka Jumala on meille antanut. Omatunnon sisältö on riippuvainen ympäröivästä yhteiskunnasta kulttuureineen, mutta se toimii karkeasti ottaen samansuuntaisesti inhimillisen elämän peruskysymyksissä. Uskon, että mikäli ihmisellä ei ole vaikeatasoista persoonallisuushäiriötä, omatunto toimii suhteellisen samalla tavalla kaikilla yksilöillä.

Kristityn omatunto saa sisältöä esimerkiksi kymmenestä käskystä, sekä Jeesuksen opetuksista ja esimerkistä (Vuorisaarna, rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö). Kymmentä Käskyä käsittelin ylempänä ja Vuorisaarna on sen verran suuri kokonaisuus, etten syvenny siihen tässä tekstissä. Mitä sen sijaan Matteuksen evankeliumi kertoo meille rakkauden kaksoiskäskystä ja kultaisesta säännöstä? Se kertoo seuraavaa:

37 Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. 39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. 40 Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”

Jumalaan, näihin lauseisiin ja niistä kumpuavaan omatuntoon luotan.

heart-1050338_960_720

Kuva: Pixabay

Mitä sinä ajattelet syntien valikoimisesta ja sen ongelmallisuudesta?

Armoa ja siunausta alkavaan viikkoon! 🙂

Eveliina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s