Tähtäimessä Mikkelin tai Kuopion hiippakunta

Suomen evankelisluterilainen kirkko toimii yhdeksän hiippakunnan alueella. Hiippakunta on piispan ja tuomiokapitulin johtama kirkollinen hallintoalue, joka koostuu seurakunnista ja seurakuntayhtymistä. Suomen hiippakunnat ovat: Oulun, Kuopion, Lapuan, Mikkelin, Tampereen, Helsingin, Porvoon ja Espoon hiippakunnat, sekä Turun arkkihiippakunta. Toivon, että saan tulevaisuudessa töitä ensisijaisesti joko Mikkelin tai Kuopion hiippakunnan alueelta. Miksi näin?

Olen kotoisin maaseudulta Etelä-Savosta, Itä-Suomen rajan itäiseltä puolelta, Mikkelin hiippakunnan alueelta. Maaseudun kasvattina veri vetää takaisin sinne. Kaipaan maaseutumaista yhteisöllisyyttä, kiireettömyyttä ja aitoa luonnon läheisyyttä. Ihminen haluaa olla siellä, missä on koti. Koen, että kotini on enemmän Itä- kuin Länsi-Suomessa. Itä-Suomessa ja varsinkin Savossa on leppoisia ihmisiä, kirkasvetisiä järviä, vehreitä havupuumetsiä ja suuria maastonvaihteluita. Persoonallisten ominaisuuksieni puitteissa näen itseni myös paremmin maaseutuseurakunnan pappina, kuin pääkaupunkiseudun kaupunkiseurakunnan paimenena.

Suomessa maaseutua on suuressa osassa maata. Mikkelin tai Kuopion hiippakuntien alueelle haluan siksi, että olen sieltä päin kotoisin. Erityisesti Mikkelin hiippakunnan alueella asuu perhettäni, sukulaisiani ja joitain ystäviäni. Alueen kunnat ja pikkukaupungit ovat minulle ennestään tuttuja. Hiippakunnista Oulun, Lapuan ja Turun alueella on myös kunnon maaseutua, mutta minulla ei ole niihin oikein mitään kytköksiä. Lapuan hiippakuntaan on se linkki, että toissa kesänä olin kesäteologina Äänekosken seurakunnassa, joka on osa Lapuan hiippakuntaa. Porvoon hiippakunnan alueella on toki myös maaseutua, mutta ruotsin kielen taitoni ei riitä siihen, että työskentelisin sataprosenttisesti ruotsin kielellä. Elän paremman puoliskoni kanssa, joten päätämme tulevan asuinpaikkamme luonnollisesti yhdessä. Parempi osaa puhua venäjää, joten hänellä voisi olla myös paremmat mahdollisuudet saada töitä Itä-Suomesta kuin lännestä.

Tulevaan työllistymiseen Mikkelin tai Kuopion hiippakuntien alueella olen panostanut hakemalla kesäteologin töitä niistä. Tänä vuonna olin kesäteologina Kymin seurakunnassa. Ensi kevään seurakuntaharjoitteluni teen Espoossa ja sairaalasielunhoidon harjoitteluni Porvoossa vain siitä syystä, että en halua olla puolta vuotta putkeen poissa kotoa. Se ei olisi reilua parempaa puoliskoani kohtaan, ja toisen asunnon pitäminen puolen vuoden ajan tulisi liian kalliiksi. Hain harjoitteluihin pääkaupunkiseudulle, jotta voisin kesäksi hakea maaseudulle. Muutto Itä-Suomeen tulee ajankohtaiseksi sitten, kun olemme molemmat valmistuneet, pystymme molemmat hakemaan töitä ja muuttamaan yhdessä.

Minkä hiippakunnan tai seurakunnan sinä koet kodiksesi?

finland-198379_960_720

Kuva: Pixabay

Siunausta tuleviin adventin viikkoihin! 🙂

Eveliina

2 thoughts on “Tähtäimessä Mikkelin tai Kuopion hiippakunta

  1. Meillä seurakunta on melkein vaan hallinnollinen yksikkö. Helsingin ortodoksinen srk ulottuu Porvoosta Hankoon. Tunnen kuuluvani Tapiolan Herman Alaskalaisen kirkon ”eukaristiseen yhteisöön”, vaikka viime aikoina olen käynyt kirkossa muuallakin, koska seutulipun hinta. :S Tai, jos rehellisiä ollaan, niin en ole kauheasti käynyt kirkossa viime aikoina. Kirkkoikävä!

    Tykkää

    1. Onpa jännä, että Helsingin ortodoksinen seurakunta on niin laaja. Hallinnollinen järjestelmä taitaa olla aika erilainen kuin luterilaisessa kirkossa? Olen kuullut, että Uspenskin katedraalin joulumessu on liturgialtaan todella kaunis. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s