Vuorotyö ja vaihtelevat työpisteet

Osa-aikainen työni tuntisuntiona on luonnollisesti vuorotyötä. Kirkossa tapahtuu eniten viikonloppuisin ja iltaisin. Päivisin kirkko taas on auki hiljentymistä ja rukoilua varten, myös arkena. Työvuoroni sijoittuvat niin arkiviikolle kuin viikonlopulle. Pyrin siihen, että kolmen viikon työvuorolistassa olisi yksi vapaa viikonloppu, tai yksi vapaa lauantai ja yksi vapaa sunnuntai eri viikonloppuina. Aina tämä ei onnistu ja voi olla, ettei listassa ole yhtään vapaata viikonlopun päivää. Vastapainoksi välillä voi olla listassa kaksikin vapaata viikonloppua.

Työvuoroni voivat alkaa ja päättyä oikeastaan, milloin tahansa. Aikaisimmillaan työvuoroni alkavat aamulla seitsemältä, ja myöhäisin työvuoro, johon olen mennyt, on alkanut muistaakseni illalla kuudelta. Työvuoroni ovat päättyneet aikaisimmillaan varmaankin aamu kymmenen aikaan ja myöhäisimmillään puolelta öin. Tällainen vaihtelu on mahdollista sen takia, että työpäivien pituudet vaihtelevat myös reilusti. Lyhyimmät työpäivät ovat yhden tunnin kestoisia, tosin ne ovat aina työvuoropalavereita. Lyhyin varsinainen suntiovuoro, jonka olen tehnyt, on kestänyt kaksi tuntia, ja pisin 14 tuntia.

Sen lisäksi, että työaikani vaihtelevat, myös työpisteeni vaihtelevat. Teen työvuoroja kahdessa eri kirkossa. Lisäksi silloin tällöin vuoroja on toisen kirkon kryptassa ja seurakuntakodilla. Joskus tulee myös asiaa kirkkoherranvirastolle. Työaikojen ja työpisteiden ohella työpäivien sisältö ja työtehtävät ovat vaihtelevia. Tämä kaikki vaihtelevuus yhdistettynä opintoihini ja vapaaehtoistöihin, voin todeta, että elämäni on välillä aikamoista sotkua. Kalenteri on välttämätön, ilman sitä en pysyisi kärryillä, mikä päivä olen menossa minnekin ja mitä tekemään.

Miltä tällainen elämän koostuminen monesta eri palasesta tuntuu? Rehellisesti sanottuna, nautin siitä suuresti. Kaipaan paljon vaihtelua ja uusia asioita, ja tykkään monipuolisesta elämästä. Muistan sen, miten esimerkiksi yläkoulussa ja joidenkin terveydenhoitajaopintojen harjoitteluiden aikana koulua tai harjoittelua oli joka arkipäivä aamu kahdeksasta iltapäivä kahteen tai neljään. Joka aamu heräsin samaan aikaan ja menin samaan paikkaan, tekemään samoja asioita, uudelleen ja uudelleen. Elämä tuntui pyörivän samaa kehää ympäri. Perjantaina tuntui siltä, että uu jea, viikonloppu! Arkiviikot taas kuluivat laskiessa, kuinka monta päivää on jäljellä viikonloppuun. Puuduttavaa.

Siviilielämän ja sosiaalisten suhteiden ylläpidon kannalta säännöllinen päivätyö on ehdottomasti etu. Voihan olla, että jos sellaista työtä tekisin, tottuisin siihen ajan kanssa, ja oppisin heräämään joka aamu kuudelta, vaikka aamu-uninen olenkin. Silti, jos ajattelen säännöllistä päivätyötä, tuntuu ahdistavalta. Vuorotyö tuo tietyllä tavalla vapautta ja vaihtelevat työpisteet jännitystä elämään. Kun elämä koostuu monesta eri palasesta, jokainen päivä on kuin uusi seikkailu. 🙂

Millaisia kokemuksia sinulla on vuorotyöstä tai vaihtelevista työpisteistä?

watches-1204696_960_720

Kuva: Pixabay

Enkeleitä talvisille teille!

Eveliina

4 thoughts on “Vuorotyö ja vaihtelevat työpisteet

  1. Opetin aikoinaan ortodoksista uskontoa (epäpätevänä) pienen sijaisuuden verran. Silloin kiersin viikon aikana muistaakseni yhdeksässsä eri koulussa tai opetuspisteessä ja päivän aikanakin siirtymiä tuli useita. Oli tarkkailtava kelloa ja bussiaikatauluja. Kuitenkin vaihteleva työ oli rasittavuudestaan huolimatta ihan mukavaa. Kun oli kouluja (opettajanhuoneita), joissa ilmapiiri ei ollut niin avoin, oli kivaa singahtaa tunnin päästä toiselle, rennommalle koululle. Hattua kyllä nostan niille, jotka tuota ”matkasaarnaajan” työtä tekevät ihan ammatikseen, vuodesta toiseen. Vaikka saapi nähdä, mihin uskonnonopetus on menossa…?

    Tykkää

    1. Onpa mielenkiintoista! Yhdeksän koulua viikon sisään kuulostaa aika paljolta. Noin kaksi koulua per päivä. Varmasti ollut paljon paikasta toiseen matkustamista. Käykö ortodokseille aina ortodoksi opettamassa uskontoa? Ettei ole samassa uskonnon opetuksessa luterilaisten kanssa? En oo kauheen perillä uskonnon opetuksen käytännöistä. 🙂

      Tykkää

      1. Ainakin silloin vuosia sitten ortodoksista uskontoa opettava oli ortodoksi, mutta nykyään ei taida olla pakko. Pätevyyttä enemmän katsotaan. Ja on yhteisopetuskokeiluja. Meillä oli vielä opetuksessa silloin tunnustuksellisia piirteitä, mutta nykyään sekin on poissa käsittääkseni. Harmittaa, kun moni vanhempi jättää uskontokasvatuksen koululle eikä vie lapsia kirkkoon tai seurakunnan muuhun toimintaan. Ei se pelkkä uskonnonopetus koulussa oikein riitä, mun mielestäni. No, iso osa ikäluokasta käy kyllä edelleen riparin tai ortodokseilla kriparin (kristinoppikoulun) sitten teininä ja se vetää nuoria mukaan srk:n toimintaan aika kivasti.

        Tykkää

  2. Se on harmi, että koulun ajatellaan huolehtivan uskontokasvatuksesta. Ja koulun opetus taas on tunnustuksetonta. Luterilaisella puolella pyhäkoulutoiminta on myös vähentynyt hurjasti. Onneksi perhekerhot ja riparit vetää väkeä. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s