Kuukauden kuulumiset

Siitä on kuukausi, kun olen viimeksi kirjoittanut varsinaisia kuulumisia. Viime aikoina blogikirjoitukseni ovat olleet hartaus painotteisia. Näin on siksi, että olen parhaillani seurakuntaharjoittelussa. Tänään alkoi itse asiassa harjoitteluni viimeinen viikko. Loppu häämöttää ja samalla vähän hirvittää. Miten sopeudun taas tavalliseen arkeen, kun harjoittelussa on ollut niin antoisaa?

Joulukuun lopussa olin kaksi viikkoa sairaslomalla. Ensin sairastin todennäköisesti influenssan ja jälkitautina poskiontelotulehduksen. Töihin pääsin palaamaan vuoden vaihteessa, hieman laihtuneena. Mutta ei hätää, karistamani kilot ovat tulleet takaisin, ehkä korkojen kera. Olemme kotona aloittaneetkin terveellisen elämän, teemme kunnon ruokaa pakasteranskalaisten ja nakkien sijaan.

Töissä en ehtinyt olla kuin pari vuoroa ja sitten alkoikin harjoittelu. Olen nauttinut siitä suuresti. On ollut ihanaa päästä seuraamaan, oppimaan ja tekemään sitä työtä, johon koen kutsumusta. On ollut iloa ja surua, juhlaa ja arkea, hiljentymistä ja melskettä, voimaantumista ja väsymistä, epäilystä ja luottamusta, pyhää. Olen tavannut ihmisiä vauvasta vaariin, erilaisissa elämäntilanteissa. Täyttä elämää.

Rakentamani rukousalttari ja yli 500 vuotta vanha Espoon tuomiokirkko

Vakitöitä en ole ehtinyt tekemään harjoittelun aikana kuin pari hassua vuoroa. Olen huomannut, että yhden hartauden suunnittelu vie paljon aikaa, ainakin minulta. Varsinkin puheen kirjoittaminen on erityisen hidasta. Usein inspiraatio iskee myös täysin väärään aikaan, kuten illalla suihkussa. Kivempi olisi, jos se iskisi silloin kun olen tietokoneen ääressä ja aivoni vielä toimintakunnossa. Mutta, minkäs teet. Kirjoittaminen on luovaa työtä ja luovuus kukkii, kun kukkii.

20170125_232533

Tällä lailla ovat kuluneet monet illan pitkät tunnit, kirjoittaessa ja suunnitellessa

Harjoittelun ohella tammikuuni on kulunut ruotsia opiskellessa. Huhti- ja toukokuussa teen sairaalasielunhoidon harjoittelun Porvoossa. Sitä varten olen yrittänyt kehittää ruotsin kielen taitoani ja saada rohkeutta puhua sitä. Ruotsin tunnit ovat kaksi kertaa viikossa ja siihen itsenäiset tehtävät päälle. Tälläkään viikolla minulla ei ole yhtään vapaapäivää, mutta onneksi osa päivistä on vähän tavallista lyhyempiä.

Jaan vielä yhden asian. Joulukuun lopussa perhettäni kohtasi suuri suru, kun äitini koira Sonja nukkui pois. Sonja oli tärkeä perheenjäsen ja häntä rakastettiin kovasti. Sonjan kuolema jätti ison aukon elämään, joka yrittää pikkuhiljaa arpeutua. Askel ja päivä kerrallaan.

Sonja enkeli. Toisessa kuvassa suremaan jäänyt Sanni sisko lenkkeilemässä Eve tädin kanssa.

Voimia ja toivoa harmaaseen sateeseen! 🙂

Eveliina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s