Hiljainen viikko kutsuu pohtimaan

On hiljainen viikko, jota on kutsuttu myös niin kärsimysviikoksi kuin piinaviikoksikin. Tänään on kellokeskiviikko. Edessä siintää kirkkovuoden merkittävimmät tapahtumat ja pääsiäinen, ilon ja voiton juhla. Ennen pääsiäistä sukellamme vielä syvemmälle paaston aikaan ja tummiin vesiin. On tuleva kiirastorstai, pitkäperjantai ja hiljainen lauantai.

Tuhkakeskiviikko

Luin taannoin Suomen Lähetysseuran rekrytointikoordinaattori Raila Mantereen kirjaa Sinä tulet valona. Pienessä ja ohuessa kirjasessa on kauniita pohdiskelutekstejä ja runoja. Kirja kutsuu hiljentymään, ajattelemaan hetkeksi, olemaan. Mantere on runoillut kirjaan lyhyitä rukouksia muutamalle edessä olevalle hiljaisen viikon päivälle. Palataan kuitenkin hetkeksi paastonajan alkuun, tuhkakeskiviikkoon. Mantere kirjoittaa näin:

Ota meidät ristiksesi, vaivoiksesi ja

yhä uudestaan anna meille anteeksi,

sillä vieläkään emme tiedä,

mitä teemme itsellemme, toisillemme,

tälle maailmalle ja Sinulle.

Ja kun syntimme on pesty,

jää meidän luoksemme.

Mantereen rukouksesta minua puhutteli kohta ”mitä teemme itsellemme, toisillemme, tälle maailmalle ja Sinulle.” Maailman ja ihmisten menoa seuratessa tuntuu siltä, ettemme ehkä todella aina tiedä, mitä olemme tekemässä. En tiedä varmaan itsekään. Olen vain ihminen, osa tätä maailmaa. Onneksi on olemassa jotain suurempaa kuin vain tämä, mitä näemme silmillämme ja kuulemme korvillamme.

Mikä sinua puhuttelee hiljaisen viikon tapahtumissa?

Voimia ja siunausta,

Eveliina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s