Markuksen evankeliumista. (Mark. 10: 13-16)

Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.

Eräänä lämpimänä heinäkuun päivänä, vuonna 2004 olin isäni kanssa matkalla kohti Punkalaidunta. Olin tuolloin teidän rippikoululaisten ikäinen, yläkoulua käyvä tyttö. Minulla oli pitkään ollut unelma – halusin oman kanin. Tuo haave oli toteutumassa, koska olimme isäni kanssa menossa kasvattajan luokse hakemaan minulle pientä pupua. Vatsaani koski ja jännitti. Punkalaitumella näin ensimmäisen kerran luonnonkeltaisen, vatsasta valkoisen, luppakorvaisen kanin poikasen. Tuosta pienestä ja pehmeästä karvapallosta tuli oma rakas vauvelini kahdeksaksi vuodeksi.

Annoin pupulleni nimeksi Emma, mutta rakkaalla lapsella oli luonnollisesti monta kutsumanimeä. Useimmiten sanoin häntä Bumbaksi, Leijonakuninkaan sympaattisen pahkasian mukaan. Bumba eli vapaana sisällä, niin kuin kissat ja koirat. Kun kasvoin aikuiseksi ja aikani oli muuttaa opiskelujen perässä uusiin kaupunkeihin, Bumba kulki urhoollisesti mukanani. Tätä puhetta kirjoittaessani laskin, että Bumba ehti asumaan kanssani yhteensä kuudessa eri asunnossa.

Kun saavuin kotiin, Bumba tuli minua ovelle vastaan. Jääkaapin oven avatessani Bumba syöksyi alahyllylle tutkimaan, olisiko siellä syötävää. Jos istuin liian pitkään tietokoneella huomioimatta Bumbaa, hän nousi tietokonetuolini jalkaa vasten ja kuikuili ylös. Kun löhöilin sohvalla, Bumba hyppäsi viereeni köllöttelemään. Hän nuoli nenänpäätäni ja oikein työnsi päätään kainalooni. Bumba oli rakastettu ja arvostettu perheenjäsen.

Tässä leirijumiksessa meillä on aiheena perheen sunnuntai. Halusin kertoa Bumbasta siksi, että eläimet ovat monille ihmisille perhettä. Varsinkin yksinäisille ihmisille lemmikki voi olla se kaikkein tärkein, rakkain ja läheisin olento maan päällä. Vaikka ei olisi edes yksinäinen, lemmikki voi silti olla todella merkittävä perheenjäsen. Lemmikit eivät valita meille: ”Miksi olet tuollainen?” He hyväksyvät meidät sellaisina kuin olemme ja ovat meille uskollisia.

Veikkaan, että osa täällä paikalla olijoista kokee lemmikit perheenjäseniksi, osa ehkä ei ja kaikilla ei varmasti lemmikkejä olekaan. Yksi yhteinen tekijä meillä kaikilla kuitenkin on. Me olemme olleet joskus lapsia ja osa on tälläkin hetkellä. Maijan lukemassa Markuksen evankeliumin tekstissä Jeesuksen luo tuotiin lapsia. Huomasin, että teksti pitää sisällään kolme puhuttelevaa kohtaa.

Ensimmäinen on se, kun Jeesus närkästyy huomatessaan opetuslasten moittivan lasten tuojia. Ajatella, että Jeesukselle lapset olivat niin tärkeitä, että Hän närkästyi. Toinen puhutteleva kohta on, kun Jeesus sanoo, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Välillä tuntuu siltä, että me nuoret ja aikuiset ollaan kadotettu jotain oleellista, sellaista, mitä lapsilla on. Mielikuvitus, tunteitten välitön ilmaiseminen ja lupa olla toisia tarvitseva ihminen ovat ainakin tällaisia asioita. Kolmas puhutteleva kohta on, kun Jeesus ottaa lapset syliinsä ja siunaa heitä. Ajattelen niin, että Jeesuksen turvallisessa sylissä on koko perheen hyvä olla, vauvasta vaariin.

Näin perheen sunnuntaina koen tarpeelliseksi mainita sen, että perheitä on todella erilaisia. Millainen sinun perheesi mahtaa olla? Mielestäni perhe voi muodostua esimerkiksi ystävistä, joukkuetovereista tai seurakuntalaisista. Markuksen evankeliumi puhui lapsista, mutta Uudessa testamentissa yleisemmin perhettä verrataan seurakuntaan. Yhdessä me muodostamme seurakunnan, olemme Jumalan perheväkeä, toistemme veljiä ja siskoja, ja meillä on Taivaallinen Isä.

Sen lisäksi, että seurakunta itsessään on eräänlainen perhe, seurakunta pyrkii tukemaan perheitä. On perheneuvontaa, perhekerhoja, päiväkerhoja ja perhetapahtumia. Täällä rippileirilläkin me koemme tärkeäksi, että te perheenjäsenet tulette käymään, katsomaan tätä meidän menoa täällä ja omia nuorianne.

Olipa meidän jokaisen perhe millainen tahansa, olipa siinä lemmikkejä, lapsia tai jotain aivan muuta, yksi asia on varmaa: meidän jokaisen perhe on Jumalan silmissä arvokas. Samoin kuin jokainen meistä. Psalmissa 139 sanotaan:

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.

HUOM! Evankeliumitekstin lukijan nimi muutettu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s