Historiallinen Raasepori

Miksi maksaa itsensä kipeäksi kauas kaukomaille matkustamisesta, kun kotomaassamme Suomessa on niin paljon nähtävää ja koettavaa? Olen kotimaan matkailun ystävä. Suomessa on kaunis ja puhdas luonto, rauhallista ja helppoa. Tällä kertaa suuntasimme kaaramme (voi myös kutsua Sepeksi, sen nimen olemme pienen perheemme nelipyöräiselle otukselle antaneet) nokan kohti Raaseporia, idyllistä pikkukaupunkia meren rannalla.

Päivän ensimmäisenä kohteenamme ja samalla pääkohteenamme toimi Raaseporin linna. Mahtipontinen kivirakennus on komeillut paikallaan vajaat 600 vuotta. Ei historian havinaa, vaan historian jämptiä pysymistä. Linna antoi ulkoa hienon vaikutelman, mutta sisältä sen kunnostustyöt huokuivat keskeneräisyyttään.

Näkymät linnasta olivat toki korkealta, mutta jotenkin olen tottunut, että linnasta avautuu näkymä veden ääreen. Raaseporissa linnan ikkunoista siinsi metsää ja vihreää nurmea. Emme löytäneet linnasta yhden yhtä opasta, joten samoilimme raunioituneen rakennuksen portaikoissa ylhäisessä yksinäisyydessämme. Keksimme käyttää kivistä miljöötä hyväksi ja ryhdyimme napsimaan kuvatuksia.

Ikuistettuamme itseämme kyllästymiseen asti, päätimme taivaltaa linnan pihalta lähtevää Lemmenpolkua pitkin. Leikimme olevamme romanttisia. Matkan varrella törmäsimme laitumella lepäileviin, herttaisesti määkiviin lambeihin. Saavuimme reunoista rehevöityneen joen varteen. Ilmeisesti saman joen, joka vuosi satoja sitten ulottui linnan ympärille asti. Joen yli kaartui ränsistymään alkanut, väritön puusilta. Lopetimme moisen reippailun sikseen ja löntystelimme takaisin Sepen luokse.

Taapertamisen jälkeen ravitsimme kehojamme Hesburgerin antimilla. Tuumin, notta pikaruoka on maukasta, kun sitä syö tarpeeksi harvoin. Raaseporissa lautaselleni valikoitui uutukainen – halloumpurilainen. Einehtimisestä kylläisinä hurautimme Tammisaaren luontokeskukseen. Tuulisen rannan laidalla sijaitsevasta keskuksesta löysimme aarteen – Evelle sopivan kokoisen mökin. Ylpeänä seistä törötin pienen, punaisen tuvan permannolla. Mahduin näet juuri sopivasti seisomaan selkä suorana. Paremmalle puoliskolle mökki ei halunnut olla yhtä suopea.

Seuraavaksi piipahdimme Tammisaaren niin ikään kivisessä ja vanhassa kirkossa. Ikää Herran temppelillä oli noin 350 vuotta. Monia armorikkaita vuosia… Vaaleiden värien ja yksinkertaisten muotojen ystävänä ihastelin kirkkoa sydämeni kyllyydestä. Haaveilin söpöstä, rautaisesta ”Kirkko on auki” -kyltistä. Voi kun saisin sellaisen omalle työpaikallenikin! Sytytimme kynttilän lähetyskynttelikköön, liekkiin leimahtaen. Kirjoitin rukouksen.

Lopuksi annoimme silmiemme levätä Tammisaaren vanhan kaupungin kujilla. Arvailimme myynnissä olevien torppien huokeita hintoja. Ihmettelimme samalla, miten ensimmäistä kertaa elämässämme vietimme päivän Suomessa sijaitsevassa kaupuntissa, jossa suurin osa haastoi ruotsia. Korvamme tavoittivat oman puheemme lisäksi suomen kieltä vain muutaman hassun kerran. Nekin myyjät, jotka lausuivat meille suomea, tekivät sen voimakkaalla aksentilla. Kotona illan pimetessä googlettaessani löysin tiedon, notta Raaseporin väestöstä vain noin 30 prosentuuria on suomenkielisiä.

Alla oleva, viimeinen otos tapahtui vahingossa. Kun ei poseeraa, kuvatukset onnistuvat parhaiten? Ilmeeni kertoo, millainen päivämme historiallisessa Raaseporissa mielestäni oli.

SAMSUNG CSC

Millaisia kokemuksia sinulla on Raaseporista? Missä vielä kannattaisi käydä?

Hymyilevää etsikkoaikojen pyhää! 🙂

Eveliina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s