Elipä kerran kaukana pohjolassa kaksi nuorta naista, Meeri ja Martta. Naiset asuivat samassa kylässä, puolen peninkulman päässä toisistaan. Lapsesta asti he leikkivät yhdessä ja tapasivat tavata läheisen maatilan nurkalla. Yhdessä he kävivät hoitamassa ja hellimässä maatilan lampaita. Aikuiseksi vartuttuaan Martta opiskeli lastenhoitajaksi ja Meeri työskenteli kylän ruokapuodissa.

Meeri tutustui puodissa harva se päivä piipahtavaan Uskoon, kylän omaan poikaan. Varovaisista tapaamisista kehkeytyi romanssi, ja Meeri ja Usko solmivat avioliiton. Martta puolestaan tapasi naapurikylän lavatansseissa Tapanin, jonka kanssa niin ikään meni naimisiin. Vuodet vierivät ja molempia pareja siunattiin lapsilla. Meeri ja Usko saivat kolme lasta, Martta ja Tapani kaksi.

Naisten perheet pitivät paljon yhtä ja lapset leikkivät keskenään. Kesäisin he kävivät ihastelemassa saman läheisen maatilan lampaita, missä Meeri ja Martta olivat lapsena viettäneet aikaa. Naiset jakoivat kokemuksia liitoistaan, niin niiden ylä, kuin alamäistä. Kumpaisellakin oli miehiensä kanssa sekä riitoja, että tasaista arkea.

Lasten vartuttua aikuiseksi alkoi Martan ja Meerin avioliitoissa uudenlainen vaihe. Enää ei ollutkaan jaloissa pyöriviä taaperoita, kiukuttelevia teinejä, eikä kasvatuksesta täyttyvää arkea. Oli vain koti täynnä tilaa, tuttu ja turvallinen työpaikka ja tietenkin, mies. Kuin itsestään eteen tarjoutui paljon vapaata aikaa, kahden kesken vietettäväksi.

Kummallakaan parilla uusi elämänvaihe ei alkanut kompasteluitta. Martan ja Tapanin yhteiseloa hiersivät Tapanin vuosien takainen hairahdus, luottamuksen pettäminen. Tapahtunut oli ajanut Martan ja Tapanin riitelyn kierteeseen. Meeri ja Usko eivät oikein enää löytäneet lasten lähdettyä mitään yhteistä. Usko suuntasi viikonloppuisin mielellään metsästämään, kun Meeri taas olisin halunnut kylpylälomalle Katinkultaan. Työpäivien jälkeen molemmat vetäytyivät omiin oloihinsa, eikä kuulumisia kuluneesta päivästä vaihdettu.

Martalta oli mennyt luottamus Tapaniin, Meeri kasvanut Uskon kanssa eri suuntiin. Naiset keskustelivat tilanteistaan ja puntaroivat eri vaihtoehtoja. Eräänä päivänä he pakkasivat matkalaukkunsa ja lähtivät pois kotoa. Martta matkasi junalla Ouluun, aikeinaan aloittaa uusi elämä yksin. Meeri ajoi Uskon kanssa autolla korpeen metsästysreissulle, tarkoituksenaan yrittää päästä sisälle Uskon elämään ja rakentaa vielä yhteistä tulevaisuutta.

Oulussa Martta tutustui niin kaupunkiin kuin uusiin ihmisiin. Vaikka Oulu tarjosi parastaan, Martta tunsi olonsa yksinäiseksi. Hän kaipasi Tapania, kaikesta huolimatta. Meerille puolestaan valkeni korvessa, ettei hän enää tunne tuota suossa könyävää miestä. Vilpittömästä yrityksestään huolimatta hän ei enää osannut nähdä yhteistä elämää Uskon kanssa. Martta otti laukkunsa ja palasi kotiin Tapanin luokse. Meeri otti laukkunsa ja lähti Tampereelle. Kummankin sisällä lepäsi rauhallisuus, varmuus ja toivo.

Martta ja Tapani saivat pikkuhiljaa parannettua Martan luottamusta ja työskentelivät yhdessä riitojen kierteen katkaisemiseksi. Eläkkeelle päästyään yhdessä jaetut vuodet ja vastoinkäymiset olivat hioneet heitä yhteen. He tiesivät puolesta sanasta, mitä toinen tarkoitti, eikä elämää osannut kuvitellakaan ilman vieressä tuhisevaa kumppania. Viikonloppuisin he lähtivät sienimetsään, kävivät saunassa ja katselivat Napakymppiä sohvalta.

Tampereella Meeri löysi työpaikan K-Supermarketista. Hän alkoi käydä sunnuntaisin seurakunnan messussa ja harrastaa vapaaehtoistyötä eläinsuojeluyhdistyksessä. Seurakunnan kevätretkellä hän tutustui Perttiin, jonka kanssa hän löysi paljon yhteisiä asioita ja tunsi olonsa hyväksi. Yhdessä he viettivät rentouttavia kylpyläviikonloppuja ja keskustelivat uskonasioista.

Martta ja Meeri elivät molemmat tahoillaan pitkän elämän ja pitivät loppuun asti yhteyttä. Kiikkustuolissa keinuessaan he pohtivat, että heitä yhdisti yksi asia: rohkeus. Martta oli rohkea, koska vastoinkäymisistä huolimatta uskoi siihen hyvään, mitä hänellä jo oli ja teki kaikkensa avioliittonsa pelastamiseksi. Meeri oli rohkea, koska eletyistä yhteisistä vuosista huolimatta uskalsi vielä lähteä pois toimimattomasta avioliitosta ja uskoi löytävänsä onnen.

Mikä oli siis tämän tarinan opetus?

Molemmat naiset olivat rohkeita. Rohkeutta on sekä panostaminen, että rohkeus lähteä.

Vihmasta ja vilusta huolimatta ihanaa viikonloppua,

Eveliina

 

Kuva: Pixabay

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s