Olen kertonut täällä blogissani uupumuksestani ja siitä, että olen nyt pyrkinyt pitämään huolta jaksamisestani. Sunnuntaina minulla oli vakityöpaikassani viimeinen työvuoro vähään aikaan. Jäin nimittäin viiden viikon gradun teko, riparilla työskentely ja lepotauolle. Näistä viidestä viikosta olen yhden kokonaan töissä hiihtolomariparilla. Jäljelle jäävät neljä viikkoa teen gradua, hoidan asioita ja lepäilen. Tuntuu hassulta ja samalla todella hyvältä ajatella, että seuraavan kerran kun menen vakityöpaikkaani, on jo maaliskuu reipasta vauhtia etenemässä.

Kun viidestä viikosta yksi kuluu kokonaan poissa kotoa, leirillä työskennellessä, jäljelle jäävät neljä viikkoa tuntuvat hurahtavan todella nopeasti. Varsinkin kun minulle on nyt vähän käynyt klassiset ja kalenterini on noiden viikkojen ajalta alkanut täyttyä kaikenlaisilla reissuilla ja tapaamisilla, joita en ole kiireisessä arjessani ehtinyt tekemään.

Tiedossa on mm. useampi koko päivän kestävä reissu. Tällaisia ovat vierailu vanhempieni luokse Päijät-Hämeeseen, hiihtolomariparin suunnittelupalaveri Kymenlaaksossa, kesäasunnon vuokrasopimuksen kirjoitus Kuopiossa, auton haku hiihtolomariparia varten jälleen Päijät-Hämeestä ja auton palautusreissu samaan paikkaan. Lisäksi näiden viikkojen aikana on tulossa kolme koulupäivää, haastatteluja graduani varten, hiihtolomariparin oppituntien ja hartauksien valmistelua, mieheni kummilapsen synttärit, häiden valmistelua ja ystävieni näkemistä.

Yllättäen sellaiset päivät, että ei olisi mitään menoa ja voisin koko päivän esimerkiksi litteroida graduni haastatteluja kotona, on aika vähän. Puhumattakaan varsinaisista vapaapäivistä. Minun olisi erittäin helppo käyttää koko vakitöistä ottamani tauko suorittamiseen, ihmisten tapaamisiin ja siihen, että saan tehokkaasti tehtyä roikkumaan jääneet asiat ja gradua eteenpäin. Mutta missä olisi silloin lepo? Taukoni alkuperäinen idea levätä näyttää hiukan kadonneen kaikkien sovittujen asioiden alle.

Mikä siis neuvoksi? Olen päättänyt, että tämän tauon tärkein asia minulle on lepääminen. Hoidan välttämättömät sovitut asiat ja teen gradua eteenpäin sen verran, minkä koen mielekkääksi. Jos minua alkaa väsyttää ja stressi tuntuu nousevan, lyön läppärin kiinni ja lähden lenkille tai sohvalle pötköttelemään. Teen näin välittämättä siitä, miten paljon saan loppujen lopuksi gradua taukoni aikana eteenpäin. Mikäli en saa taukoni aikana tarpeeksi levättyä tai tehtyä gradua, keskustelen esimieheni kanssa ja otan lisää taukoa. Tämän itseni uupuneena repimisen on nyt kerta kaikkiaan loputtava.

Olen jo suunnitellut, että jos tarvitsen lisää taukoa vakitöistäni, rahoitan sen hiihtolomariparin palkastani. Muutoin tuo tuleva palkka olisi menossa häätilillemme. Kiitos tämän viiden viikon tauon mahdollistumisesta kuuluu yksinomaan vanhemmilleni, jotka kustantavat oman osuuteni vuokrasta ja kuukausittaisista elintarvikkeista tämän kuukauden ajalta.

Ollakseni rehellinen, itsetuntoani kirpaisi erittäin paljon ottaa näin suurta taloudellista apua vastaan vanhemmiltani. Tuntuu, että 27-vuotiaana sitä pitäisi jo olla sellaisessa elämäntilanteessa, ettei tarvitsisi turvautua vanhempien apuun missään tapauksessa. Uupumukseni on ollut kuitenkin niin massiivista, että ymmärsin itsekin aika pian äitini kanssa keskustellessa, että olen nyt tilanteessa, jossa on viisautta ottaa apua vastaan, kun sitä tarjotaan.

Oletko sinä ollut totaalisen uupunut? Jos olet, kuulisin mielelläni kokemuksiasi siitä, miten hoidit itseäsi uupuneena ja mikä auttoi sinua saamaan voimavarasi takaisin.

Blogissani ollut hiljaiselo on johtunut luonnollisesti siitä, ettei minulla ole ollut voimavaroja kirjoittaa, vaikka kirjoittaminen onkin yksi suurimmista nautinnon lähteistä elämässäni. Nyt tauon aikana kirjoitan, mutta en lupaa tulevasta. Elän ja etenen voimavarojeni mukaan ja itseäni kuunnellen. 🙂

Enkeleitä jäisille teillesi,

Eveliina

 

Kuva tietokoneesta, puhelimesta ja vihkosta: Pixabay

4 thoughts on “Gradun tekoon, riparilla työskentelyyn ja lepoon tarkoitettu tauko alkanut

  1. Kiva kuulla sinusta pienen tauon jälkeen! Olen ollut vaikeasti masentunut, siihen liittyi kova uupumus. Vuonna 2001 elettiin vielä aikaa, jolloin masentunut pääsi sairaalaan jopa pariksi kuukaudeksi. Se oli kivaa (jos nyt masentuneena mikään oli kivaa, mutta oli se: sai maalata päivät pitkät ja tehdä käsitöitä). Mulla auttoi vain aika ja terapia ja lopulta työelämästä pois jääminen. Mutta sinun tilanteesi ei taida olla ihan tämä. Mutta virkkaaminen ja taiteilut ym. luova puuha ovat mua kannatelleet myöhemminkin kurjina jaksoina. Kirkollinen elämäkin jää sivuun mulla, jos uupumus on kova. Se on valitettavaa. Tuntuu että nykyään käyn enemmän srk:n kaiken maailman kerhoissa kuin jumalanpalveluksissa, jotka on sitä ”ydintä”. Tästä vähän ruoskin itseäni. Ei kirkko mikään kerho kuitenkaan ole. No nyt tämä avautumiseni menee jo sivuraiteille. 😀 Voimia ja virkistystä!

    Tykkää

    1. Kiitos Liiolii, kun kerroit kokemuksestasi. Helpottavaa kuulla, että on muitakin, jotka ovat olleet uupuneita. Hienoa myös, että pääsit tuolloin sairaalaan lepäämään. Nyky-yhteiskunta on mielestäni tosi vaativa ja jotenkin raadollinen. Haaveilen siitä, että voisin joskus vain tehdä töitä, tai vain opiskella. Ettei tarvitsisi tehdä molempia samaan aikaan. Kun saisi keskittyä yhteen asiaan, eikä tarvitsisi jakaantua moneen eri maailmaan, tehtävään ja rooliin samaan aikaan. Olen nyt huomannut, että vaikka työn teko on ihanaa ja mielekästä vastapainoa opiskelulle, on myös rankkaa tehdä molempia samaan aikaan. Itselläni kirkollinen elämä jää myös mutta sen sijaan olen huomannut, että olen rukoillut yksikseni enemmän kuin normaalisti. Kiitos zempistä, sitä tarvitsen! Miten sinä olet jaksanut, äitisi kuoleman jälkeen?

      Tykkää

      1. Kun opiskelin toista tutkintoa, tein samaan aikaan hurjasti töitä opintoja rahoittaakseni ja kartuttaakseni alan työkokemusta. Oli kyllä rankkaa. Lintsasin opinahjosta maksimimäärän, mutta ihme kyllä valmistuin ajallaan.

        Kiitos kysymästä, yllättävän hyvin on mennyt. Välillä tulee suru ja ikävä, kun ajattelen vaikka jostain uutisesta tai tapahtumasta, että tästä pitää kertoa äidille… Tulin juuri ehtoopalveluksesta, jossa luettiin paastorukous – pääsiäispaasto alkaa meillä jo laskiaissunnuntain illasta. Huomaan laillasi myös rukoilevan enemmän nyt. Mutta olen iloinen, että ”raahauduin” kirkkoon tänä iltana, jäin vielä sen jälkeen ompeluseuran blinikesteillekin. Kivaa oli.

        Tykkää

      2. Kiva kuulla, että on mennyt hyvin kovan koettelemuksen jälkeen. Miten paasto teillä käytännössä toteutuu? Minulla myös opintoihin panostus kärsinyt hieman työn teon takia. Opinnot venyvät ainakin puolella vuodella suositus ajasta.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s