Marraskuussa kirjoitin blogin papin työhön opiskelevien soveltuvuustutkimuksen tuloksista. Kerroin, että tutkimuksen mukaan olen erittäin tasapainoinen ihminen. Kirjoitin myös psykologin kuvailua siitä, että kun tasapainoisen ihmisen tasapaino jostain syystä järkkyy ja hän menee lääkäriin, lääkäri ei usko häntä, koska hän ei vaikuta siltä, että olisi järkkynyt. Uupumukseni aikana olen huomannut, että psykologin puheet pitivät erittäin hyvin paikkansa.

En ole käynyt lääkärissä, mutta olen huomannut, että ihmiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, eivät juurikaan havaitse uupumusta minusta. Olen kokenut olevani henkisesti aivan loppu. Aamulla ylös nouseminen on kiinnostanut kuin kilo kiviä ja aamulla ylös pääsemiseen on mennyt usein tunti, vapaapäiväisin vielä pidempään. Hiuksiani olen jaksanut pestä joka kolmas päivä, kun normaalisti pesen joka toinen. Olen kokenut oloni koko ajan väsyneeksi ja voisin nukkua joka yö kymmenen tuntia. Olen unohdellut asioita ja keskittymiskykyni on ollut tavanomaista heikompi. Päätäni on särkenyt joka kolmas päivä. Ahdistuneisuus ja paineet saada asioita aikaiseksi ovat olleet tuttuja tunteita. Olen kokenut halua eristäytyä sosiaalisista kontakteista.

Toisin sanoen siis, olen tunnistanut itsestäni suurimman osan uupumuksen oireista. Ihmiset, joita olen tavannut eivät kuitenkaan ole pahemmin huomanneet minussa mitään erilaista. Olen pohtinut, että tähän on varmaankin kolme syytä. Ensimmäinen on tasapainoisessa luonteessani. Vaikka olisin kuinka puhki, en juurikaan vaikuta siltä, että olisin puhki.

Toinen seikka on se, että minulla on korkea työmoraali. Ajattelen niin, että vaikka olisi mikä, töihin mennään. Sairaslomalle ei jäädä, ellei ole yli 38 astetta kuumetta tai laatta lennä. Tiedän, ettei tämä ole välttämättä fiksu ajattelutapa, mutta moraalini ei anna periksi siinä, että jäisin sairaslomalle uupumuksen takia. Olen ollut loppuvuodesta asti uupunut, mutta sinnittelin töissä helmikuun alkuun asti ja jäin sitten ennalta sovitulle, palkattomalle tauolle. Vaikka sängystä ylös pääseminen on ollut työn ja tuskan takana, jotenkin olen vain aina lopulta repinyt itseni ylös. Olen repinyt, vaikka minusta on tuntunut, ettei minulla ole voimavaroja tähän.

Kolmas syy on varmaankin se, etten harrasta valittamista vaivoistani. Valitan varmaan monestakin asiasta, mutta harvemmin uupumuksestani. Olen toki keskustellut uupumuksestani, mutta asiallisesti, en valittaen. Vaikka minusta tuntuu siltä, että olen uupunut en vain osaa ilmaista sitä valitukselle tyypillisin sanavalinnoin ja uupumukselle tyypillisin elekielin. Osaan vain sanoa sen, että ”Koen olevani uupunut.” Ymmärrän hyvin, että tämä vaikuttaa ihmisten silmissä siltä, että ”Tuo ihminen vain sanoo olevansa uupunut, vaikkei vaikuta olevan.”

Koska en ole jäänyt sängyn pohjalle makaamaan, vaan olen silti repinyt itseni tekemään asioita, on ihmisten varmaan ollut vaikea ymmärtää, että olen oikeasti uupunut. Mielestäni ihmisen uupumuksen tasoa ei pitäisi koskaan mitata sillä, pystyykö hän käymään töissä tai näennäisesti hoitamaan asioita. Sairaslomalle jääminen on kiinni siitä, missä menee henkilön kynnys jäädä sairaslomalle. Sairaslomalle jääminen ei ole kiinni siitä, minkä tasoista uupumus on. Tämä kynnys jäädä petiin on jokaisella ihmisellä erilainen. Itselläni se on todella korkea. En sano, että korkea tai matala kynnys olisi toistaan parempia. Parhain kynnys lienee varmaankin jossain puolivälissä.

En syytä ihmisiä siitä, että he eivät ole ymmärtäneet uupumukseni tasoa. Syy on täysin minussa itsessäni. Monet ihmiset ovat tehneet parhaansa ja kaikkensa nähdäkseen tilanteeni. Silti, kokemus siitä, etten tule kunnolla kuulluksi, nähdyksi tai ymmärretyksi ei ole mukava. Se saa minut tuntemaan oloni yksinäiseksi vaeltajaksi. Vaikka ympärilläni ja lähelläni on ihania, lämpimiä, välittäviä ja rakkaita ihmisiä, koen, että olen tietyllä tavalla uupumukseni kanssa yksin. Vain minä tiedän, miltä minusta tuntuu. Vain minä tiedän, mitä jaksan ja mihin kykenen. Mutta, näinhän ne viisaat ovat ennenkin sanoneet. Vaikka sinulla olisi kokemus samasta asiasta, esimerkiksi uupumuksesta, et silti voi koskaan täysin ymmärtää, miltä toisesta ihmisestä tuntuu.

Pixabaysta ottamani artikkelikuva kuvastaa tunne- ja olotilaani tällä hetkellä. Millaisia ajatuksia sinulla herää siitä, että toisen uupumusta voi olla vaikea ymmärtää ja nähdä?

Talvista alkavaa viikkoa,

Eveliina

 

Kuva: Pixabay

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s